Vuosikertomus 2018
Vastuullisuus Bittiumilla 2018
Etusivu   >  Vastuullisuus  >  Vastuullisuuden painopistealueet  >  Yrityskansalaisuus ja vastuullinen liiketoimintatapa

Yrityskansalaisuus ja vastuullinen liiketoimintatapa

Toimimme vastuullisena yrityskansalaisena ympärillä olevassa yhteiskunnassa. Olemme luotettava paikallinen kumppani ja työllistäjä, käymme aktiivista ja avointa vuoropuhelua sidosryhmiemme kanssa, toimimme yhtenäisten toimintaperiaatteiden mukaisesti, luomme lisäarvoa osakkeenomistajillemme ja etsimme kestävää kehitystä edistäviä toimintatapoja ja ratkaisuja.

Seuraamme jatkuvasti toimintamme vaikutuksia ja sen tuottamaa lisäarvoa eri sidosryhmille. Keskeisiä sidosryhmiämme ovat osakkeenomistajat, asiakkaat, henkilöstö, yhteistyökumppanit ja muut toimittajat sekä julkinen sektori. Sidosryhmäyhteistyötämme on kerrottu lisää osiossa ´Vastuullisuuden johtaminen´.

Bittiumilla on ollut toimintansa alusta saakka arvot, jotka yrityksen perustajat yhdessä määrittelivät toimintaa ohjaaviksi periaatteiksi. Arvoja on vuosien saatossa huollettu, ja uudet liiketoimintaa ohjaavat arvot julkistettiin syksyllä 2017. Bittiumin uudistetut arvot kiteytyvät nyt kolmeen arvoon: luottamus, rohkeus ja innovatiivisuus.

Hyvä hallintotapa ohjaa yritysvastuuta

Bittium Oyj:n hallinto määräytyy yhtiön yhtiöjärjestyksen, Suomen lakien sekä yhtiön hallinnointiohjeen pohjalta. Bittium noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n valmistelemaa hallinnointikoodia 2015. Selvitys hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä on julkisesti nähtävillä internetsivuillamme osoitteessa www.bittium.com.

Hyvä hallintotapa, riskienhallinta ja vaatimustenmukaisuus (GRC eli governance, risk management and compliance) voidaan määritellä valmiuksiksi, joiden avulla organisaatio voi luotettavasti saavuttaa tavoitteita, puuttua epävarmuustekijöihin ja toimia suoraselkäisesti. Bittiumilla tähän sisältyy myös yhtiön sisäisen valvonnan viitekehys, joka lähtee yhtiömme arvoista ja ulottuu aina yhtiön hallituksen asettamiin periaatteisiin.

 

Bittiumin eettiset periaatteet ja Code of Conduct

Eettiset periaatteemme muodostuvat seuraavista osa-alueista.

1) Korruption vastainen toiminta

Johtuen markkina- ja liiketoiminta-alueestamme, korruptio on yksi keskeisistä sosiaaliseen vastuuseen ja ihmisoikeuksiin liittyvistä riskeistä. Emme hyväksy minkäänlaisia lahjonnan tai korruption muotoja omassa tai yhteistyökumppaniemme toiminnassa. Käytössämme on vuonna 2017 päivitetyt sisäiset ja ulkoiset ohjeet korruption vastaisen toiminnan ehkäisemiseksi. Koulutamme työntekijämme aiheesta osana työntekijöiden koulutusohjelmaa ja sitoutamme kumppanimme näihin ohjeisiin.

Käytössämme on seurantatyökalu myös yhteistyökumppaneiden korruption tai muiden epäselvyyksien tunnistamiseksi.

Sekä ulkoisille että sisäisille sidosryhmillemme on käytössä kanava, jonne voi ilmoittaa korruption vastaisten sääntöjen rikkomuksista. Vuonna 2018 yhtiön tietoon ei tullut yhtään korruptiotapausta.

2) Tietojen suojaaminen ja turvaaminen

Tietojen luokittelun, säilyttämisen ja luovuttamisen menetelmät on määritetty Bittiumin tietoturvaa ja tietosuojaa koskevissa ohjeissa.

3) Reilu liiketoiminta, mainonta ja kilpailu

Noudatamme reilun liiketoiminnan, mainonnan ja kilpailun vaatimuksia. Käytössämme on erilaisia keinoja asiakastietojen turvaamiseen tietoturvallisuutta koskevien käytäntöjen mukaisesti.

4) Yrityskansalaisuus

Yhtiö tukee yhteisön osallisuutta edistääkseen sosiaalista ja taloudellista kehitystä.

5) Immateriaalioikeuksien suojaaminen

Kunnioitamme immateriaalioikeuksia ja sovellamme immateriaalioikeuksia koskevaa strategiaa ja ohjeistuksia kaikessa toiminnassamme.

Myös vastuullinen hankinta on keskeinen osa vastuullista liiketoimintatapaa. Vastuullisen hankinnan periaatteet on kuvattu tarkemmin osiossa Luottamukselliset asiakassuhteet ja tietoturvalliset tuotteet.

Vientivalvonnan kehittäminen

Vuoden 2018 aikana kehitimme Bittiumin vientivalvontajärjestelmää ja siihen liittyviä käytänteitä voimakkaasti myös vastuullisuuden näkökulmasta. Bittium on aina noudattanut vientivalvonnan ohjeita ja sääntöjä toimiessaan muun muassa puolustus- ja tietoturvateollisuuden alueilla, joissa vientivalvontajärjestelmän toimivuus on edellytys menestyksekkäälle viranomais- ja asiakasyhteistyölle. Koulutimme vientivalvontajärjestelmän kehittämisen yhteydessä myynti-, markkinointi-, tuotepäällikkö- ja logistiikkatoiminnoistauseita kymmeniä henkilöitä vientivalvonnassa käytettäviin periaatteisiin.

Vastuu ympäristöstä

Liiketoimintamme keskittyy pääasiassa tuotteiden suunnittelemiseen, valmistuskumppanien suorittamaan tuotteiden kokoamiseen, myyntiin ja markkinointiin. Tämä vastaa vain pientä osaa tuotteiden koko elinkaaren ympäristövaikutuksista. Suurimmat ympäristövaikutukset syntyvät tuotteen elinkaaren viimeisessä vaiheessa eli kierrätyksessä. Vastuu ympäristöstä, ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja resurssitehokkaista ratkaisuista on kuitenkin tärkeä osa toimintaamme ja sen kehittämistä. Tuotteidemme käyttöiän ja kierrätettävyyden maksimoinnin kautta voimme vaikuttaa tuotteen kokonaiselinkaarivaikutuksiin.

Ympäristövastuun johtaminen ja ympäristöohjelma

Ympäristöpolitiikkamme mukaisesti olemme sitoutuneet minimoimaan ympäristövaikutukset suunnittelemiemme tuotteiden tuotannossa, käytössä ja hävittämisessä. Sovellamme ISO 14001 -standardia ympäristöjohtamisjärjestelmäämme ja toteutamme kestävää kehitystä ISO 14001 -standardin mukaisesti muun muassa seuraavilla tavoilla:

  • Ympäristönsuojelua koskevien lakien ja määräysten muutosten seuranta ja noudattaminen. Tämä sisältää myös energiatehokkaiden ratkaisujen hyödyntämisen kehitystyössä (ekologinen suunnittelu) ja toimitiloissa.
  • Ympäristövaikutusten minimointi tuotteiden tuotannossa, käytössä ja hävittämisessä. Näitä periaatteita tukee ekologiseen suunnitteluun liittyvien ohjeiden ja käytäntöjen kehittäminen.
  • Toimittajien ja yhteistyökumppaneiden rohkaiseminen ympäristöjohtamisjärjestelmien käyttöönottoon. Näitä periaatteita tukee vaarallisten aineiden käyttöä rajoittavien periaatteiden toteuttaminen.

Seuraamme maailmanlaajuisesti konsernin toimintaan liittyviä tuotteiden ympäristövaatimuksia sekä niistä johdettuja maakohtaisia säädöksiä. Vaatimukset ulottuvat myös merkittäviin toimittajiimme. Olemme huomioineet ja soveltaneet suunnittelussa ROHS (I, II ja III) -direktiivien ja REACH (vaarallisten aineiden käyttö) -asetuksen sekä esimerkiksi WEEE (sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätys) -direktiivin vaatimuksia vuodesta 2002 lähtien. Vuonna 2018 ETJ+ -energiatehokkuusjärjestelmämme sertifioitiin ISO 50001 -standardin mukaiseksi.

Vaikka vielä ei ole säädetty, että elektroniikan valmistajien olisi lopetettava halogeenin käyttö, pyrimme kuitenkin tarjoamaan halogeenittomia tuotteita vastataksemme alan kasvaviin tarpeisiin ja minimoidaksemme tuotteidemme ympäristövaikutukset. Bittiumin halogeenivapautta koskeva ilmoitus vastaa IEC:n (International Electrochemical Commission) halogeenittoman materiaalin määritelmää IEC 61249-2-21.

Ympäristöohjelman 2018 saavutukset

Vuoden 2018 ympäristöohjelman tavoitteenamme oli ympäristötiedon hallinta Oulun kiinteistössä, energiatehokkuusjärjestelmämme ETJ+ sertifiointi kansainväliseen ISO 50001 -energiatehokkuusjärjestelmään sekä tuotteen ECO-design mallin pilotointi kahdella tuotteella.

Saavutimme vuonna 2018 ympäristövastuulle asettamamme tavoitteet.

  • Oulun toimitilassa parhaimmillaan 12 prosenttia hyödynnettävästä sähköenergiasta saatiin aurinkoenergiasta.
  • Laskimme ensimmäistä kertaa kokonaishiilijalanjälkemme.
  • Energiatehokkuusjärjestelmämme sertifioitiin ISO 50001 mukaiseksi.
  • Myös Bittiumin ECO-design mallia pilotoitiin, ja tähän liittyvät näkökulmat liitettiin tuotekehityksen ja projektien auditointilistalle.

Ympäristövastuun mittarit

Seuraamme ympäristönsuojelun tasoa jatkuvasti. Seuraavat luvut on valittu olennaisiksi ympäristövastuun mittareiksi. 

 

Lisäksi seuraamme kokonaishiilidioksidiekvivalenttijakaumaa konsernissamme. 2 865 kg CO2e vuodessa vastaa noin 27 prosenttia Sitran ilmoittamasta keskivertosuomalaisen vuosittaisesta hiilijalanjäljestä (10 300 kg CO2e / vuosi).

 

Oulun toimipisteessä saavutettu merkittäviä parannuksia

Oulun loppuvuodesta 2017 avattujen uusien toimitilojen suunnittelun lähtökohtana on ollut toimintojen keskittäminen tehokkuuden parantamiseksi ja säästöjen saavuttamiseksi. Vuonna 2018 saavutimme merkittäviä energiatehokkuuden parannuksia. Esimerkiksi toimistovälineiden uusiminen ja valaistusjärjestelmien optimointi – kuten LED-valaistuksen ohjaaminen liikeilmaisimilla – vaikuttivat merkittävästi energiakulutuksen vähenemiseen. Lisäksi keskitimme tuotteiden testaus- ja kehityslaboratoriot ja tietotekniikkapalvelimet.

Onnistuimme hyvin aurinkoenergian hyödyntämisessä Oulun toimipisteemme tiloissa, joissa parhaimmillaan 12 prosenttia käytettävästä sähköenergiasta saatiin aurinkoenergiasta. Optimoimme myös sähkönsiirtokustannuksia hyödyntämällä 20 kV keskijännitesyöttöä.

Lisäksi Oulun uusiin tiloihin muutto vaikutti merkittävästi kokonaisvedenkulutukseen, joka laski 11 prosenttia edellisvuodesta. Myös kierrätettävyysaste nousi 67 prosentista 99 prosenttiin, mihin vaikutti merkittävästi poltettavan jätteen määrän väheneminen vuonna 2018.